Siirry sisältöön
transval_bg_dark-orange

Vilma Lehtiö

 

Vilma on autotapahtumista innostuva tiimiesihenkilö teollisuuden palvelukeskuksessamme “Rento ilmapiiri ilman turhaa draamaa”

vilma-transval-600x450Vilma on tiimiesihenkilö Transvalin teollisuuden palvelukeskuksessa Hyvinkäällä. Keskus palvelee eritysesti vientiteollisuusyrityksiä niin projektilogistiikassa kuin varastoinnissa ja kokoonpanotehtävissä.

”Aloitin 2021 palvelukeskuksessa pienkeräilijänä ja tein myös lava- ja pienpakkausta, opettelin ajamaan korkeakeräilijää. Silloinen työnjohtaja näki minussa potentiaalia muihinkin työtehtäviin ja pääsin tekemään myös hallinnollisia hommia. Tämän vuoden tammikuussa minut ylennettiin tiimiesihenkilöksi.”

Transvalin oman Akatemian kautta Vilmalle järjestyi myös palvelulogistiikan ammattitutkinnon suorittamismahdollisuus oppisopimuksella – lisätutkinto on varsin mieluisa ja tarpeellinen ylioppilastutkinnon lisäksi.

Nykyisin Vilman työarkeen kuuluu työntekijöiden ohjaaminen, tukeminen ja auttaminen siinä, että he menestyvät omissa töissään ja että asiat tulee tehtyä ajallaan. Asiakastapaamisten ja -palvelun lisäksi Vilma hoitaa myös itse tuotteiden keruuta ja pakkaamista.

”Minulla on joka päivä hyvä olo tulla töihin. Meillä on todella hyvä työilmapiiri ja kaikki tulevat keskenään toimeen. Työpäivät sisältävät paljon naurua ja vitsien heittoa. Vaikka jollain olisi huono päivä, päivän mittaan häneltäkin löytyy hymy huulilta. Rento ilmapiiri ilman turhaa draamaa + firman juhlat ovat aina todella hyvät.”

Vapaa-ajallaan varsin vauhdikas Vilma käy kuntosalilla ja tapaa ystäviään. Keväisin alkavat autotapahtumat ovat erityisesti hänelle mieluisia.

”Tykkään olla Transvalilla töissä, koska täällä on hyvät uralla etenemismahdollisuudet sekä jokainen työpäivä on erilainen. Täällä on mahdollisuus oppia monipuolisesti uusia taitoja ja kouluttautua myös työn ohella Transval Akatemian kautta. Lisäksi meillä on hyvät henkilöstöedut.”

Tulisitko sinä Vilman työkaveriksi? Katso ja hae meille töihin, jos haluat erityisesti Hyvinkäälle, katso täältä avoimet paikat.

transval-puhelujen-tallentaminen

Kiinnostuitko?

Katso kaikki avoimet työpaikkamme täältä. 

Tilaa Transvalin avoimet työpaikat sähköpostiisi!
Lähetämme uutiskirjeen kerran kuukaudessa.

alkuunalkuun