Siirry sisältöön
transval_bg_dark-orange

Arttu Pentikäinen

 

Artun resepti: Positiivinen asenne ja oma-aloitteisuus ovat uralla etenemisen avain

arttu_600x600-1

Arttu edustaa transvalilaista, joka on tullut liikkeen luovutuksen kautta Tranvalille ja halunnut jäädä meille rakentamaan uraansa. Artulla on vahva pyrkimys eteenpäin ja tätä kautta hän on päässyt Transvalilla erilaisiin tehtäviin. Artun työnkuvaan kuuluvat oman yksikön vetäminen, terminaalihallinnon tukitoimet ja kehitys. Hän työskentelee yksikkönsä vetämisen ohella erilaisissa projekteissa, esim. operatiivisen johdon tukena uusien aluevaltausten suunnittelussa.

Arttu aloitti työt lentokentällä rahtimiehenä 2007. Keväällä 2011 Arttu siirtyi Transvalilla vuoroesimieheksi ja keväällä 2015 hänestä tuli yksikön operatiivinen päällikkö.

”Päällikkötehtävässä saa jo itse paljon rakentaa tehtävänkuvaa. Haluan tehdä työn omalla tavalla. Johto seuraa toimintaa ja antaa tarvittaessa tukea. Myös muun organisaation verkostot ja tuki ovat minulle tärkeitä ja mahdollistavat uralla etenemisen. Oma mielenkiinto ja aktiivisuus ovat olleet olennaisessa roolissa – kun on ollut innostuneena mukana niin myös uusia mahdollisuuksia on auennut.”

Arttu on edennyt uralla tekemällä työt niin hyvin kun mahdollista ja aina kun uusia mahdollisuuksia on tullut, niin Arttu on ilmaissut halunsa ottaa haaste vastaan. Tämä on myös huomattu ja mahdollisuuksia on tullut. Nyt Arttu on mukana teat-esimieskoulutuksessa ja Lean Six Sigma -green belt koulutuksessa. Haaveena olisi nostaa vyötasoa mustaan.

Normipäivään mahtuu operatiivisen esimiestyön ohella erilaisten projektien läpikäymistä, uuden rakentamista sekä esimieskoulutusta. Tällä hetkellä Arttu on myös mukana suunnittelemassa uutta liiketoiminta-aluetta rakennuslogistiikan puolelle.

”Päivän aikana pitää pystyä hallitsemaan monta eri kokonaisuutta ja järjestelmällisyys on tärkeä osa työtä. Jos ei olisi järjestelmällisyyttä, niin mitään ei saisi valmiiksi, kun monta eri tehtävää on päällekkäin meneillään.”

”Meillä on hyvä porukka tekemässä ja jokaista arvostetaan ihmisenä. Tulevaisuus johtaa juuri sinne minne se halutaan viedä, kun on positiivista asennetta ja energistä meininkiä. Uskon, että Transvalista on nyt näkyvissä vasta jäävuoren huippu ja haluan olla mukana rakentamassa Transvalia.”

 
transval-puhelujen-tallentaminen

Kiinnostuitko?

Katso kaikki avoimet työpaikkamme täältä. 

Tilaa Transvalin avoimet työpaikat sähköpostiisi!
Lähetämme uutiskirjeen kerran kuukaudessa.

alkuunalkuun