Siirry sisältöön
transval_bg_dark-orange

Marco Hutri

 

Vetomestarin kuski pitää vaihtelusta, valppaudesta ja rentoudesta

1202936249405325.a1AXdz01GkfbDSeBPHkg_height640

“Olen ajanut vetomestaria Vuosaaressa yli kolme vuotta. Näin keväällä on mukavaa, kun on lämmin ja laiturin nokassa voi katsoa, kun Tallinkin lautta puikkelehtii saarten välistä”, sanoo Marco Hutri.

Vetomestari on 10 tonnia painava terminaalitraktori. Kärry ja kontti painavat toiset mokomat, ja lasti - viime vuosina kahvinpavut ja kahvituotteet - painavat noin 20 tonnia.

Työajasta noin puolet on ajoa ja puolet fyysistä työtä konttien tyhjentämisen, puhdistamisen ja täyttämisen yhteydessä.

“Tarkkaavaisuutta ja ennakointia vaativa ajaminen pitää mielen virkeänä. Toisaalta välillä aivot saa off-asentoon. Tykkään kokonaisuudesta: tulee liikuttua, ulkoilmassakin pystyy olemaan ja järkyttävä kiire on vain harvoina päivinä.”

Vetomestarin pito perustuu massaan ja renkaiden kitkaan, joten mustalla jäällä Hutria jännittää. Vaakasuora sadekaan ei ole mukavaa. Rauhallinen toimintatapa ja työturvallisuus korostuvat.

“Tämä on melko yksinkertaista ja yllättävän rentoa puuhaa, hirveää stressiä ei ole. Olemme sataman operaattoreiden armoilla: tietty määrä tavaraa on siirrettävä päivässä, mutta sataman ruuhkat vaikuttavat. Kun odottelee kontteja, tulee luettua e-kirjoja ja kuunneltua podcasteja.”

Jos raakakahvin puolella on hiljaisempaa ja valmiita tuotteita on lähdössä paljon, Hutri menee ajamaan työntömassatrukkia valmistuotevarastoon.

“En ole ‘tänne synnyin, täällä kuolen’ -tyyppiä. Olen asunut ainakin 15 osoitteessa, mutta nyt olen asettunut Keravalle”, sanoo Hutri.

Hän muistaa kouluvuosiltaan ylivilkkauden vuoksi pidetyt erilaiset palaverit. Peruskoulun jälkeen Hutri opiskeli markkinoinnin ja taloushallinnon merkonomiksi, mutta ala ei tuntunut omalta.

“Aikuisena ADHD:ssa on etunsa: aina pystyy jotakin tekemään, ei ole tarvetta laiskotella eikä piilotella. Olin joskus kesätöissä kaupan kassalla, mutta se odottelu ei ollut minun juttuni. Kun itse pysyy liikkeessä, aina pystyy keksimään jotain: tekemään uutta tai U-käännöksen.”
Merkonomiopintojen jälkeen Hutri tarvitsi siis tekemistä ja rahaa.

“Koulun yhteydessä olin tehnyt varastotyötä lasten ja nuorten kirjallisuuden varastossa, joten uskalsin lähteä varastopuolelle. Löysin itseni töistä.”

Hutri aloitti 2008 Baronan kautta logistiikkayhtiössä, josta siirtyi yötöihin Rautakirjalle. Ura Transvalillssa alkoi 2012.

Transval on sisälogistiikan ja logistiikan ulkoistupalveluiden markkinajohtaja Suomessa, ja sillä on noin 5 500 työntekijää.

Hutrin elämässä Transvalin koko näkyy työpisteiden ja -tehtävien vaihtamisen mahdollisuutena: kymmenen vuoden aikana hän on ollut rautakaupan varastossa Keravalla ja Lahdessa, toiminut yhden kodinkonemerkin Suomen jakeluvaraston yövastaavana. Siirryttyään Lahteen 2013 Hutri tarttui mahdollisuuteen toimia tiiminvetäjänä erilaisten asiakkaiden kanssa.

Saavuttuaan Vuosaareen nelisen vuotta sitten Hutri ajoi aluksi työntömastotrukkia, kunnes pääsi opettelemaan jo aiemmin kiinnostusta herättäneen vetomestarin käytön.

Nyt hän nauttii pienemmästä stressistä ja isommasta palkasta kuin tiiminvetäjänä, mutta myös kahvin riittävyydestä. Yötyötäkään ei ole ikävä.

“Viime aikojen uutisten perusteella on turha miettiä kauhean isoja. Jos kyllästyisin tähän työhön, niin varmaankin lähtisin opiskelemaan tietotekniikkaa tai huoltohommia. Ne ovat kaksi turvallisinta alaa tulevaisuuden kannalta, ja pääsisin tekemään töitä käsilläni. “

Kuvateksti:
Vetomestarin kuljettaja Marco Hutri elää hetkessä, mutta aikoo pysyä Transvalilla. “En jaksa katsella tulevaisuuteen: joko pidetään se mitä on tai lähdetään mukaan uuteen.”

transval-puhelujen-tallentaminen

Kiinnostuitko?

Katso kaikki avoimet työpaikkamme täältä. 

Tilaa Transvalin avoimet työpaikat sähköpostiisi!
Lähetämme uutiskirjeen kerran kuukaudessa.

alkuunalkuun